Tuusulanjärven ympäri

Keski-Uudellamaalla sijaitsevan Tuusulanjärven ympäri menee hyvä kävelytie - paikalliset kutsuvat sitä pyörätieksi. Järven ympäri kuljettaessa matkaa kertyy yhteensä 20 kilometriä. Tuusulanjärven ympäripyöräily on suosiossaan jo legendaarisissa mittasuhteissa ainakin koiran kanssa lenkkeilijän silmin katsottuna.

Sievästi omistajansa vierellä lönköttelevän koiran kanssa järvikierroksella ei ongelmia varmasti tule, mutta toisin on vetohalukkaiden alaskanmalamuuttien kanssa! Ohitse suihkivat pyörilijät, rullaluistelijat ja rullahiihtäjät eivät vaan voi olla iskemättä vetokoiran alkukantaisiin vietteihin. Malamuutin kanssa saa olla aivan joka hetki valppaana hurjaan nykäykseen, kun muutin mielestä valjakon pitäisi kulkea edellä menijän tahdissa. Vaikka matkaa olisi taitettu monta kilometriä ilman minkäänlaisia ongelmia, niin vetokoiralla vietti natsahtaa päälle väistämättä jossain vaiheessa matkaa.

Tästä huolimatta suosittelen järveä ympäröiviä teitä matkakohteeksi koiran kanssa. Järven länsiranta on rauhallista maaseutua ja itäranta puolestaan tarjoaa kultturelleja levähdyspaikkoja ravintoiloineen ja kahviloineen. Usein pitkälle syksyyn voi vielä istahtaa ulos nauttimaan virvoitusta ja koiran voi sitoa läheiseen puuhun kiinni. Järven ympärillä on lukuisia paikkoja, joissa koira voi käydä vilvoittelemassa tai kahlailemassa muuten vain.

Kävelimme vain puolikkaan järven mitan siten, että aloitimme järven eteläpäästä Tuusulanjoen suulta ja jatkoimme länsirantaa myöten järven toiseen päähän eli Järvenpäähän. Matka päättyi koirapuistoon.

Tämä koirapuisto sopii mainiosti isoille koirille. Aidat ovat korkeahkot ja alue on eteläsuomalaisittain iso pienine metsiköineen. Kyytiä odotellessa Juntti pinkoi minkä kerkesi muiden koirien kanssa.

Koiraperheen taukopaikka 4-tiellä: ABC Pyhäjärvi

Pitkän ajomatkan halki Suomen kohti pohjoista katkaisi mukavasti pysähdys Pyhäjärven ABC:llä Vaskikellon vieressä.

Polttoaineen, vessojen, ravintolan, kaupan yms. lisäksi ABC tarjoaa levähdyspaikan koirille. Kohtuullisen kokoinen aitaus oli niin vahva, että alaskanmalamuuttimme Adja ja Esko saattoivat siellä huoletta temmeltää. Päivä tosin oli niin lämmin, että molemmat kävivät varjoon makailemaan meidän syödessämme jäätelöitä.
Lasten leikkipaikkakin näytti olevan suosittu.

Levin huipulla koiran kanssa

Levitunturin huipulta aukeavat sielua hivelevät tunturimaisemat.

Kiipesimme tunturille alaskanmalamuuttini Eskon kanssa heinäkuisena iltana auringon porottaessa lämpimästi. Hyttysistä ei tunturissa ollut tietoakaan, ja sen olivat porotkin huomanneet. Esko yritti saada niistä leikkikaveria - eivät olleet porot leikkisällä tuulella vaan köpöttelivät kauemmaksi.

Aivan huippua kiertää puusta tehty "silta", jota pitkin on helppo astella. Koiran tassutkaan eivät raapiudu terävissä kivissä. Huipulle on rakennettu nuotiopaikka, jossa on polttopuut valmiina vajassa. Koiran voi tauon ajaksi sitoa kiinni malamuutinkin kestävään aitaan.

Levi on monta kertaa osoittanut ottavansa koirat huomioon. Niin tälläkin kertaa. Kierrettyämme tunturia saavuimme Gondoliaseman ylätasanteen Ravintola Palovartijaan. Sen edessä oli juomaämpäri koirille. Kyllä Eskolle maistui. Hännänheilutus Palovartijalle!



Huipulle voi kiivetä numeroituja reittejä myöten tai tulla Gondoli-hissillä. Autolla pääsee kesäaikaan lähes huipulle asti, josta voi jatkaa kävellen perille.


Näytä suurempi kartta

Ajo-ohje: Pari kilometriä Levikeskuksesta etelään ostoskeskuksen (Neste, K-kauppa, Rautia) kohdalta tunturia kohti. Risteyksessä on pieni kyltti "Levin huippu". Tien päässä pysäköintialue. Talvella pysäköintialue on muutamaa sataa metriä alempana Ravintola Tuikun kohdalla eikä Levin huipulle pääse talvella kävellen, koska kävelytie on laskettelurinteenä.

Jokiveneellä Lemmenjoella

Lähdimme alaskanmalamuuttimme Adjan kanssa heinäkuisena aamuna retkelle Lemmenjoelle. Ajoimme Njurgalahteen, joka on viimeinen paikka, minne pääsee autolla. Päämääränä oli virkistäytymisen lisäksi kokeilla sitä, miten matkustaminen ison koiran kanssa jokiveneessä onnistuu.

Lemmenjoen kansallispuistossa paikalliset matkailuyrittäjät pitävät yllä vuorovenepalvelua ja meidän piti ehtiä kello kymmeneltä Njurgalahdesta lähtevään veneeseen. Adja sijoitettiin kapean veneen kokkaan ja me kävimme keulapenkille seuraksi. Adja on ollut veneessä aiemminkin, mutta silti minua vähän jännitti, miten lähes tunnin kestävä matka kapeassa veneessä Ravadaskönkäälle sujuisi. Alkumatkan koira haisteli tuulta, mutta kävi sitten lattialle makailemaan koneen hyrrätessä unettavasti ja unen lopulta voittaessa jylhän jokilaakson komeat aarnimänniköt.

Veneellä olisi voinut jatkaa matkaa Kultasatamaan asti, mutta halusimme pysähtyä putokselle. Rantauduimme siis Ravadaskönkäälle seuranamme inarilainen porukka, joka oli tullut hakemaan lapsen kastevettä putouksesta. Koira on pidettävä kytkettynä ja se haittasi Adja uimareissua joessa. Pieni viilentävä uintikierros hihnan päässä onnistui silti.

Ravadaskönkäältä pääsee polkuja myöten takaisin Njurgalahteen tai vielä eteenpäin Lemmenjoen Gaskoaiville, Kultasatamaan ja Morgamojan Kultalaan. Yhteen suuntaan tämän kultamaiden polun pituus on 57 km, mutta joko osan matkaa tai koko paluumatkan voi ajaa veneellä. Polun varrella on autiotupia sekä merkittyjä alueita, joissa voi leiriytyä. Kansallispuistossa kulkeminen on rajoitetumpaa kuin erämaa-alueella. Joen ylitys on tehtävä paikalle kiinnitetyllä pienellä veneellä köyttä apuana käyttäen.

Kiipesimme ylös rinnettä katselemaan maisemia ja syömään eväitä, joista osan sai Adja. Rannassa paluuvenettä odottaessamme Adjan rodunomaiset piirteet eli kyltymätön ruokahalu ja ihmisystävällisyys pääsivät oikeuksiinsa ja kukoistivat: muut matkalaiset saivat syöttää hänen ylhäisyydelleen loput eväänsä sekä vielä rapsuttaa hänen kuninkaallista turkkiaan yllin kyllin.

Päivän päätteeksi patikoimme vielä Njurgalahden kylän liepeiltä lähtevän 4,5 km pituisen luotopolun. Tämä jokilaakson männikössä kulkeva rengaspolku on hyvin merkitty ja sen varrella on useita juomapaikkoja koiralle. Viritimme tulet nuotiopaikalla ja paistoimme makkarat. Aurinko paistoi yötaivaalla ajellessamme takaisin mökille.



sininen: vuoroveneiden lähdön pysäköintialue

vihreä: patikkareittien pysäköintialue



Ajo-ohje: Inarista Kittilään päin noin 35 km, oikealle Lemmenjoelle 10 km. Leviltä Pokan kautta noin 150 kilometriä osittain melko huonoa tietä.

Sipoon linnan raunioilla

Sipoonjokilaakson peltoteitä koiran kanssa kävellessä voi astua hetkeksi linnaromantiikan aikakaudelle. Sipoonjoen suulla sijaitsee entinen linnasaari, joka meren kohoamisen vuoksi on nyt peltojen ympäröimä.

Lähdimme kiipeämään Adjan kanssa saaren kallioiselle kaakkoisosalle. Linna on aikoinaan ollut eristetty ympäristöstä kahdella vallihaudalla ja vedenalaisella paaluvarustuksella. Pohjoispuolta lukuunottamatta paikka on jyrkkärinteinen.

Arvellaan, että Sipoon linna on rakennettu 1300-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisin siitä ei ole jäljellä muuta kuin maan muodot.

Matka linnavuorelle kapeaa polkua myöten on helppokulkuinen; jyrkimmällä kohdalla kulkua helpottavat puiset portaat. Ylhäältä aukeavat huimat näköalat Sipoonjokilaaksoon.

Adja vietti sunnuntai-iltapäivää piehtaroimalla korkeassa ruohikossa kukkien seassa ja kurkistelemalla jyrkänteeltä maisemia.




Ajo-ohje: Porvoon moottoritien (tie 7) liittymä Söderkulla. Tästä käännytään vanhaa Porvoontietä (tie 170) Helsinkiin päin. Tie linnalle on muutama sata metriä Sipoonjoen jälkeen toinen pikkutie vasemmalle, jossa pieni kyltti Sibbesborg. Tämän peltotien (ei henkilöautolle) päässä on infotaulu.

Muuta lähellä: Ingmanin meijeri.

Levin Immeljärven koiraladulla

Vuodenvaihteessa ei Levillä ole kuin hetken valoisaa puolilta päivin. Laskettelurinteet ja jotkut hiihtoladut ovat valaistuja, mutta koiraladulle on mentävä valoisaan aikaan.

Alaskanmalamuuttini Esko on mieluisin hiihtokaverini. Nähdessään vetovaljaat Esko alkaa täristä innosta ja alkaa tepsuttaa tassuillaan aivan kuin se olisi metsälle lähtevä innokas hirvikoira. Eilen teimme talven ensimmäisen reissun yhdessä ja into oli kova.

Esko tiesi, mitä pitää tehdä: se asettui seisomaan aavistuksen ladun viereen ja jäi odottamaan, kunnes sain kytkettyä vetoliinan vyöhöni kiinni ja sukset jalkaani. Sitten vain käsky "mennään". Matka taittui tasaisen rivakasti eivätkä moottorikelkkojen ajoittaiset letkatkaan Eskoa hetkauttaneet. Hiihtäjiä oli vain vähän, joten matkan teko oli helppoa. Alaskanmalamuutit vetävät hiihtäjää eivätkä juokse rinnalla, joten vauhti voi olla välillä melkoista.

Immeljärven osuuden jälkeen koiralatu jatkuu maastossa kiertäen Ahvenjärven. Ahvenjärven pohjoispuolella on pari hankalaa kohtaa: yksi alamäki on malamuutin kanssa vähän jyrkkä ja toinen hankala kohta koiraladulla on mäen alapuolella olevan moottorikelkkareitin ylitys.

Sijainti: käänny Levikeskuksen liikenneympyrästä länteen ja seuraavasta risteyksestä vasemmalle, ohita K 5 -hotelli ja saavut Immeljärven rantaan. Parkkitilaa on hyvin vähän. Ladulle on siitä helppo mennä, mutta ajoittain hyvin vilkas moottorikelkkaliikenne saattaa häiritä.

Keisarillinen kalastusmaja, Langinkoski, tie 7

Matkalla 7-tietä pitkin kannattaa poiketa hieman päätieltä syrjään ja pistäytyä jaloittelemassa Langinkosken kuohujen ääressä Kotkassa. Paikka tunnetaan siitä, että siellä sijaitsee Venäjän entisen keisarin kalastusmaja. Alueella on myös suosittu perhokalastusalue sekä kauniissa ja tavallisuudesta poikkeavissa maisemissa kiertävät lenkkipolut.

Alaskanmalamuuttini Esko oli onnesta soikeana, kun lähdimme aamulla ajelemaan kohti Kotkaa. Se taisi aavistaa, että koko päivä on yksin häntä varten perillä odottavine hellittelyineen ja herkkuineen. Taustapelin täytti koiraverkon takaa leveästi hymyilevä koiran kita. Alkoi ihan naurattaa tuo höperön onnellinen ilme.

Eskossa näytti riittävän virtaa vaikka muille jakaa, joten pysähtyimme Langinkosken sillan vieressä olevalle parkkipaikalle. Tämä on koiranulkoiluttajan kannalta kätevämpi parkkipaikka kuin virallinen museon parkkipaikka. Langinkosken alue on luonnonsuojelualuetta, jonka merenpuoleisessa osassa sijaitsee puulajipuisto. Siperianlehtikuuset ja ajaninkuuset kelpasivat Eskolle koivennostopuiksi.

Kävelimme sillan alitse kosken partaalla olevan Aleksanteri III kalastusmajan ympäristöön. Museoon ei koiran kanssa ole asiaa, mutta paikalla on muuten paljon nähtävää. Kiertelimme tervaleppävaltaisilla Kymijoen rantakallioilla ja -niityillä. Esko joi jokivettä; sitä näytti huvittavan se, kuinka vesi virtasi avoinna olevan suun läpi kieltä kutkuttaen.

Lähdin autolle koirankakkapussia heilutellen, koska ensimmäistäkään roskista ei sattunut silmiini.

Ajo-ohje sillan viereiselle parkkipaikalle, tieltä 7 noin kaksi kilometriä, kolme minuuttia:
Käänny 7-tieltä Mussalon liittymästä etelään Mussalontielle. Käänny pian vasemmalle Ruonalantielle Lankilaan ja noin kilometrin jälkeen vasemmalle Langinkoskentielle. Parkkipaikka sijatsee sillan jälkeen meren puolella tietä.

Ajo-ohje museon parkkipaikalle, josta voi myös lähteä kävelylle:
Käänny 7-tieltä Kotkan liittymästä tielle 15 Hyväntuulentie ja pian oikealle lähtevälle Keisarinmajantielle. Seuraa opasteita ja olet perillä.