tiistai 29. kesäkuuta 2010

Sipoon linnan raunioilla




Sipoonjokilaakson peltoteitä koiran kanssa kävellessä voi astua hetkeksi linnaromantiikan aikakaudelle. Sipoonjoen suulla sijaitsee entinen linnasaari, joka meren kohoamisen vuoksi on nyt peltojen ympäröimä.

Lähdimme kiipeämään Adjan kanssa saaren kallioiselle kaakkoisosalle. Linna on aikoinaan ollut eristetty ympäristöstä kahdella vallihaudalla ja vedenalaisella paaluvarustuksella. Pohjoispuolta lukuunottamatta paikka on jyrkkärinteinen.

Arvellaan, että Sipoon linna on rakennettu 1300-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisin siitä ei ole jäljellä muuta kuin maan muodot.

Matka linnavuorelle kapeaa polkua myöten on helppokulkuinen; jyrkimmällä kohdalla kulkua helpottavat puiset portaat. Ylhäältä aukeavat huimat näköalat Sipoonjokilaaksoon.

Adja vietti sunnuntai-iltapäivää piehtaroimalla korkeassa ruohikossa kukkien seassa ja kurkistelemalla jyrkänteeltä maisemia.




Ajo-ohje: Porvoon moottoritien (tie 7) liittymä Söderkulla. Tästä käännytään vanhaa Porvoontietä (tie 170) Helsinkiin päin. Tie linnalle on muutama sata metriä Sipoonjoen jälkeen toinen pikkutie vasemmalle, jossa pieni kyltti Sibbesborg. Tämän peltotien (ei henkilöautolle) päässä on infotaulu.

Muuta lähellä: Ingmanin meijeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti