Keisarillinen kalastusmaja, Langinkoski, tie 7

Matkalla 7-tietä pitkin kannattaa poiketa hieman päätieltä syrjään ja pistäytyä jaloittelemassa Langinkosken kuohujen ääressä Kotkassa. Paikka tunnetaan siitä, että siellä sijaitsee Venäjän entisen keisarin kalastusmaja. Alueella on myös suosittu perhokalastusalue sekä kauniissa ja tavallisuudesta poikkeavissa maisemissa kiertävät lenkkipolut.

Alaskanmalamuuttini Esko oli onnesta soikeana, kun lähdimme aamulla ajelemaan kohti Kotkaa. Se taisi aavistaa, että koko päivä on yksin häntä varten perillä odottavine hellittelyineen ja herkkuineen. Taustapelin täytti koiraverkon takaa leveästi hymyilevä koiran kita. Alkoi ihan naurattaa tuo höperön onnellinen ilme.

Eskossa näytti riittävän virtaa vaikka muille jakaa, joten pysähtyimme Langinkosken sillan vieressä olevalle parkkipaikalle. Tämä on koiranulkoiluttajan kannalta kätevämpi parkkipaikka kuin virallinen museon parkkipaikka. Langinkosken alue on luonnonsuojelualuetta, jonka merenpuoleisessa osassa sijaitsee puulajipuisto. Siperianlehtikuuset ja ajaninkuuset kelpasivat Eskolle koivennostopuiksi.

Kävelimme sillan alitse kosken partaalla olevan Aleksanteri III kalastusmajan ympäristöön. Museoon ei koiran kanssa ole asiaa, mutta paikalla on muuten paljon nähtävää. Kiertelimme tervaleppävaltaisilla Kymijoen rantakallioilla ja -niityillä. Esko joi jokivettä; sitä näytti huvittavan se, kuinka vesi virtasi avoinna olevan suun läpi kieltä kutkuttaen.

Lähdin autolle koirankakkapussia heilutellen, koska ensimmäistäkään roskista ei sattunut silmiini.

Ajo-ohje sillan viereiselle parkkipaikalle, tieltä 7 noin kaksi kilometriä, kolme minuuttia:
Käänny 7-tieltä Mussalon liittymästä etelään Mussalontielle. Käänny pian vasemmalle Ruonalantielle Lankilaan ja noin kilometrin jälkeen vasemmalle Langinkoskentielle. Parkkipaikka sijatsee sillan jälkeen meren puolella tietä.

Ajo-ohje museon parkkipaikalle, josta voi myös lähteä kävelylle:
Käänny 7-tieltä Kotkan liittymästä tielle 15 Hyväntuulentie ja pian oikealle lähtevälle Keisarinmajantielle. Seuraa opasteita ja olet perillä.

Koiran kanssa Norjassa

Aloimme jo kevättalvella suunnitella kesän lomareissua Jäämerelle Norjaan. Valmistelujen lähtökohtana oli se, että miehet jätettäisiin kotiin. Ainoastaan uroskoiramme alaskanmalamuutti Esko otettaisiin mukaan.

Soitin eläinlääkärille ja kyselin, miten saisimme Eskolle passin. Onneksi olin ajoissa liikkeellä, sillä koiran matkustuspapereiden saamiseen menisi aikaa. Oli toimittava seuraavasti:

- koiralla on oltava tunnistusmerkintä - Eskolla on mikrosiru

- koirasta on otettava verinäyte raivotautivasta-aineiden määrittämiseksi aikaisintaan 120 vrk viimeisimmän raivotautirokotuksen jälkeen, mutta kuitenkin ennen rokotuksen voimassaoloajan umpeutumista - rokotukset olivat kunnossa

- kun Elintarviketurvallisuusviraston tarkastuksen jälkeen saimme lausunnon, kirjoitti eläinlääkäri koirallemme lemmikkieläinpassin.

Tämä kaikki oli hyvin helppoa. Kävimme eläinlääkärissä otattamassa verikokeen. Se oli aika metka operaatio: Esko ei suostunut menemään pöydälle eikä antanut ottaa näytettä lattiallakaan. Isoa koiraan kun ei voi oikein pakottaakaan. Esko nousi pian itse seisomaan pöytää vasten ja lähes tarjosi (näin ainakin kuvittelin) käpäläänsä lääkärille. Tyypilliseen malamuuttien taapaan se tuntui katsovan ihmistä, että ettekö te nyt ymmärrä, että näin asiat hoidetaan. Valmistelut on aloitettava ajoissa, mutta kun passin kerran saa, riittää sen voimassa oloon asianmukainen rokottaminen.

Jos olisimme olleet koiran kanssa Ruotsin tai Norjan ulkopuolella viimeisen vuoden aikana, olisi koiralle pitänyt antaa lääkitys ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan. Tätä todistusta emme tarvinneet, koska koira oli ollut vain Suomessa.

Matkalle lähdimme Leviltä ajaen Kautokeinon kautta Hammerfestiin. Esko matkusti sikaosastolla koiraverkon takana ja tytöt takapenkillä. Pysähtelimme aika tiuhaan ihailemaan maisemia, kokkailemaan tai muuten vain käppäilemään. Iltaa kohden alkoi sataa rankasti, vaikka sää oli ollut koko päivän hyvä. Löysimme vähän ennen Hammerfestiä Skaidi-Kvalsundetista Skaidi Kro & Motelin. Koiran sai ottaa sisään huoneeseen. Käytössämme oli iso huone, jossa oli sängyt kaikille sekä pieni keittiö ja kylpyhuone. Eskokin sai nukkua sisällä. Pienen höökäilyn jälkeen se rauhoittui ja uni maistui sisällä ulkokoirallekin.

Aamu valkeni kirkkaana ja jatkoimme matkaa Hammerfestiin jo varhain. Hammerfestissa oli oli tosi paljon turisteja eikä liikkuminen ison koiran kanssa ollut oikein miellyttävää. Katselimme jonkin aikaa paikkoja ja jatkoimme sitten matkaa Altaan katsomaan muinaisia kalliomaalauksia. Altassa jätimme museovieralun ajaksi koiran autoon, mutta ulkokierrokselle otimme sen mukaan. Jäämeri kimmelsi ja tunturit hohtivat valkoisina.

Altasta jatkoimme Skibotteniin, jossa yövyimme leirintäalueella mökissä. Norjassa on Finnmarkin kokemuksemme perusteella varsin helppo matkustaa koiran kanssa. Esko pääsi niin sisällä nukkumisen makuun, että se varasi itselleen yhden ylimääräiseksi jääneen kerrossängyn alasängyn.

Loppumatka oli jo raskaampaa, koska vietimme sen käsivarressa valtaen ja mm. Saanalle kiipeille. Se on sitten jo toinen juttu.

Lohela Ruokolahdella, tie 6

Itärajaa kulkevan 6-tien varrella kymmenisen kilometriä Imatralta pohjoiseen on vallan mainio taukopaikka koiraihmiselle! Lohela sijaitsee Ruokolahden kunnan puolella ja jää etelästä Joensuuhun päin ajettaessa tien oikealle puolelle.

Kävin ostamassa juuri savustetun lämminsavulohen, joka oli vielä aivan tulikuuma. Se pakattiin niin hyvin, että se oli lämmin vielä muutaman tunnin kuluttua kotiin saavuttuamme. Maku ja rakenne tyydyttivät hyvin meikäläistä kalastajasuvun vesaakin. Lohelassa oli myös savusauna; siinä olen käynyt kerran aikaisemmin.

No, mikä tästä paikasta nyt sitten tekee muka niin erinomaisen koiran kannalta?
Ehkei koiran, mutta ainakin omistajan... esteettisen kaunis, siisti ja lämpimällä huumorilla rakennettu koira-wc!

Kyseessä on heinäseiväsaidalla toteutettu aitaus. Sisällä on juoma-astia koirille, sekä käsienpesupaikka saippuoineen omistajille. Maaperä on luonnonmukainen ja varjoisa puineen ja kivineen. Kyseessä on luomuvessa, ei juoksuaitaus. Alaskanmalamuutti Juntti koekäytti ja hyväksi havaitsi.

Lentokonebongari on Juntti

Vain Juntti katselee aidan läpi nousevia lentokoneita ja bongailee eri yhtiöitä.

Tämä Katriinantiellä Helsinki-Vantaan kentän länsilaidalla oleva katselupaikka on hyvin suosittu. Siinä on oikeastaan aina ihmisiä ja joskus koiriakin katselemassa koneiden nousua. Nyt oli hiljaista. Mikäköhän lentokoneissa jaksaa niin viehättää, että mekin joskus pysähdymme ja kapuamme vallille katselemaan nousuja.

Jotain sykähdyttävää on siinä hetkessä, kun ilta-auringon säteet osuvat kaukana lähtölupaa odottavan koneen ikkunoihin ja miten pian se hetki on ohi. Kuuluu vain pieni suhahdus, ja sinne se meni.

Tieltä 3 noin kuusi minuuttia. Hämeenlinnanväylältä Kehä III itään, Kehä III:lta Viinikkalan liittymä ja jatketaan noin neljä kilometriä pohjoiseen (Katriinantie).

Vihdin metsissä nuuskimassa, tie 2

Aamulla alkanut sade ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Ulos oli päästävä, joten lähdimme etsimään hieman kuivempia lenkkiseutuja. Mukaani tarttuivat mies ja alaskanmalamuuttirouva Adja.

Jonkin matkaa ajettuamme päätimme mennä katsastamaan Vihdin metsiä Pääkslahteen, jossa on hyvät ulkoilumaastot. Parkkipaikalla oli laatikko, josta voi lainata alueen kartan. Katselimme karttaa ja valitsimme reitin, jonka varrella on hiidenkirnuja ja näköalapaikka. Maasto oli niin kosteaa, että laitoimme kumisaappaat jalkaan.

Maasto on varsin kohtuullista kuljettavaa, joskin paikoin kivikkoista. Hieman kiipeiltävääkin on, mutta leikki-ikäiset selviävät reitistä. Poluilla on suuret korkeauserot. Koiralle ei ollut mitään uutta tällä reissulla. Juotavaa riitti lätäköissä ja syötävää vadelmapuskissa. Kerran koira reagoi metsästä kuuluneeseen rytinään, mutta se oli todennäköisesti hirvi. Löysin lähistöltä vasan jäljet.

Nousimme Silokalliolle katselemaan alhaalla hopeisena hohtavaa Hiidenveden Mustionselkää. Järven toisella puolella aukeavat peltonäkymät. Koira kirjautui nettiin nostamalla kuononsa kohti tuulta ja merkkaamalla paikat.

Adjalla ei kiirettä ollut, vaan se kulki rauhallisesti haistellen joka ainoan mahdollisen hetken. Meiltä kuluikin reilu tunti kolmen kilometrin kulkemiseen. Palleroporonjäkälää kasvoi jonkun verran, eniten kuitenkin poron- ja hirvenjäkälää. Vuosituhannen alun myrsky oli kaatanut alueelta puita ja siellä kasvoi useita erilaisia saniaisia ja vadelmia.

Kotkan Sapokassa, tie7

Aamukahvin jälkee miä menin ulos koiratarhal ja sanoin Eskol, et lähetsiä munkaa Kotkaa. No sehän meinas tulla häkist ulos, mut miä sit sil, et rauhotu ensin. Se istu ja miä avasin portin ja annoin sille luvan tulla ulos. Esko veti pari kertaa talon ympär ja miä avasin sil aikaa paksin. Sinnehän se hyppäs. Kotsaa jääneet koirat alko metelöimää, ku ne tajus tilanteen.

No ku myä oltii ajettu vähä matkaa, ni miä huomasin, et Esko taitaa taas vetää hirsii ketarat levällää niinkuse yleensäki tekee autos. Miä ajoin sit seiskatietä Ahvenkoskelle asti ja pysäytin auton parkkii Alman kahvikioskil. Syätii siin sit Eskon kaa jäätelöt ja nakit ja sit miä sanoin sille, et lähtääs jatkaa matkaa.

Myä pysäyttii Sutelan Rismaa ostaa kukkii, ku oltii menos kylää. Sielt myä ajettii Mussalon tiätä saarel ja miä aattelin, et nyt täytyy käyä Eskon kaa lenkil, et se saa vähä purettuu enerkiaa. Ajettii Tammikaun päähä, mis on koirapuisto. Se on sellane melko piäni, mut siin on korkeet aiat ja se on kaksosane, niin et isot ja piänet voi olla vaik eri pualil. Siäl ei ollu muita koirii ni myä lähettii sit kiärtää Puistolan lenkkii. Meren rannas miä vähä harjasin Eskoo, ku silt lähtee nii miälettömät määrät paksuu karvaa. Se on ku joku lammas.

Sapokan vesipuisto on nykysin nii hiano, et ei meinaa enää tunnistaa entiseks ankkalammeks. Tuli sellanen tunne, et saaks tänne ollenkaa viiä koirii. Mut sit miä näin miälettömän monii roskiksii ja aattelin, et kyl kai saa. Lintui ei näkyny enää, mut ne korvas kyltti, joka kiälsi lintujen syättämisen. Ei kyl näkyny yhtää roskaakaa. Oli myäs keinotekonen haikaranpesä haikaroinee. Miä olisin kyl tykänny niist ankoist ja sorsit enemmän. Turistei oli paljo ja jotkuu kyseli, et onks toi laika tai haski. No ei oo. Se on alaskanmalamuutti! Esko ei niist välittäny, vaa haisteli kukkii tai muuten vaa puskii.

Esko ois ulkoillu vaik kuinka kauan, mut miä sanoin sille, et nyt kyl tuut äiskän mukaa kylää, ni siäl sinuu piätää kyl hyvänä.

Vantaankoskella, kehä III, tie 3

Veimme alaskanmalamuutti Juntin iltakävelylle Vantaankosken maisemiin. Vantaankoski sijaitsee Vantaalla kehä III vieressä kulkevan Kuninkaantien varrella Tampereen moottoritien, tie 3, tuntumassa. Auton jätimme parkkiin vanhan Viilatehtaan, nykyisen tilausravintola Kuninkaan Lohen parkkipaikalle.

Parkkipaikalta lähtee polku, jota myöten voi kiertää koko kosken siltoja myöten ja palata takaisin samaan paikkaan. Kosken pauhatessa ja koiran kävellessä edellä lehvien varjostamia pitkospuita myöten saattoi kuvitella hetken olevansa muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Pieneltä puusillalta katselimme koskikalastajia. Juntti istui rauhallisesti ja haisteli ilmaa.

Alaskanmalamuutit eivät ole varsinaisesti erityisen riistaviettisiä koria, mutta pupun pompattua edestämme metsikköön meinasi myös taluttaja päätyä pöpelikköön. Sitten muutti haisteli jälkiä antaumuksella. Pupupaistia ei onneksi ruuaksi tällä reissulla tullut, vaan kävimme pienellä iltapalalla Cafégrill King's Cornerissa kosken vieressä. Koiran sai näppärästi kiinnitettyä terassin ulkopuolelle kaiteeseen niin, että se näki meidät mutta ei päässyt terassille.

Vantaankoski alkaa Kehä III sillan alta ja se kulkee alkumatkan useina pieninä haarhoina, jotka yhdistyvät Kuninkaantien sillan alla yhdeksi pääuomaksi. Kalastajia oli paikalla paljon ja varusteeksi näyttivät riittävän pelkät saappaatkin. Kosken suvanto sopii koko perheen kalastuspaikaksi. Kalastuslupia saa ostaa Vantaankosken kioskista ja ravintola Kuninkaan Lohesta. Kalastaja voi ottaa koiransa mukaan, sillä sopivia varjoisia kiinnityspaikkoja on yllin kyllin.

Haminan Kirkkojärvellä, tie 7

Matka alaskanmalamuutti Juntin ja miehen kanssa suuntautui Haminaan. Päivä oli helteinen, mutta auto oli ilmastoitu. Pysäköin auton Rantakadun kaupungin puoleiseen päähän, josta lähtee Kirkkojärveä kiertävä polku. Ulkona oli aikamoinen ukkoshaude ja kauempana tummansinisiä pilviä, mutta otimme kastumisriskin.

Polun varrella on joitakin alueen luonnosta ja paikallishistoriasta kertovia kylttejä. Opastimina toimivat sinivalkoiset lintuviitat, mutta eksymisvaaraa ei todellakaan ole! Polku on leveä ja hyväkuntoinen. Osa matkaa täytyy kulkea tietä myöten. Pituutta järven kierrokselle kertyy 6 km. Matkan voisi taittaa vaikka vetokärryllä, pyörällä tai lastenrattailla.

Kirkkojärvi on rehevä ja melkein umpeenkasvanut. Koira pääsee kuitenkin useissa paikoissa juomaan siitä, joten vettä ei turhan päiten mukana tarvitse kannella, vaikka kierroksella viipyisi pitempäänkin. Lintutornista näkymät avautuvat järvelle sekä kaupungin ylitse. Polunvarren maisemat eivät ole mitenkään sykähdyttävän kauniita, mutta joitakin idyllisiä puutaloja pihoineen matkanvarrelle sattuu. Ja tietysti lintubongareita!

Kirkkojärvi on Natura 2000-kohde ja siellä pesii paljon lintuja. Koirat on pesimäaikaan 1.3. - 19.8. pidettävä kytkettynä. Ihmisetkin voivat kunnioittaa pesimisrauhaa ja pysytellä polulla. Kirkkkojärvellä pesii monia harvinaisia lintulajeja, erityisesti ruovikkolintuja.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusalueella Ruotsinkylässä

Alaskanmalamuutit ovat parhaimmillaan, kun pakkasta on vähintään 20 astetta ja kilometrejä on takana vähintään 20. Tänään oli niin helteistä, että koirien lenkittämiseen piti etsiä viileä metsikkö.

Tuusulan Ruotsinkylässä on Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusalue, jonne on istutettu 1920- ja 30-luvuilla paljon erilaisia puulajeja. Auton voi jättää tutkimuslaitoksen parkkipaikalle, Maisalantie 230. Merkityt lenkkipolut ovat 1,8 - 6,6 km mittaisia. Lyhin Paratiisimäen reitti on puulajiharrastajan kannalta kiinnostava, mutta malamuutit kaipaavat aika lailla pitempiä reittejä tallattavakseen.

Mies talutti Adjaa ja minä Eskoa tien yli kohti Lehtikuusenmäkeä johtavaa pitempää metsälenkkiä. Tämänkin lenkin varrella on paljon sellaisia puita, joita meillä ei metsissä luontaisesti kasva. Kolmas koiramme Juntti lenkkeili tyttären kaverin kanssa muissa maisemissa.

Vetovietti hallitsi koirien alkutaivalta, mutta pian matka sujui jo leppoisasti tienvarren vadelmia maistellen. Tarkemmin sanottuna koirat napsivat vadelmia ikuiseen ruuanhimoonsa. "Oikeitakin" marjastajia oli metsissä. Tie näytti olevan myös pyöräilevien perheiden suosiossa.

Lyhyen automatkan jälkeen vesi maistui koirille tarhassa, mutta ilme kertoi: "ainakaan viikkoon en ole ruokaa saanut tai lenkille päässyt".

Valkmusan kansallispuistossa Pyhtäällä, tie 3562

Ajelimme 7-tietä pitkin miehen ja alaskanmalamuutti Juntin kanssa kyläreissulle, mutta poikkesimme Pyhtään kohdalta pohjoiseen lähtevälle Vastilan tielle koiraa ulkoiluttamaan. Noin 12 km Vastilan tietä ajettuamme saavuimme Valkmusan kansallispuiston parkkipaikalle. Alueella on useita eri suotyyppejä ja alue on osittain Pyhtään, osittain Kotkan puolella.

Vaihdoin sandaalit maastokenkiin parkkiksella, juotin koiraa ja sitten pitkospuita pitkin suolle. Juntti on kokenut kulkija pitkospuilla, mutta välillä suon tuoksut olivat niin houkuttelevat, että se tallusteli vieressä tassut suohon upoten. Pitkospuut ovat paikoitellen huonossa kunnossa, mutta niiden kunnostustyöt ovat aluillaan.

Saavuimme lintutornille, josta avautuivat näkymät ympäröiville soille. Joitakin isoja lintuja lenteli kauempana, mutta olen huono tunnistamaan niitä.

Malamuutti ei lintubongausta ymmärrä ja matka jatkui kiinnostavimpiin kohteisiin: perhosia, korentoja, sisiliskoja, karpaloita, juolukoita, puolukoita, mustikoita, lakkoja. Välillä se oikein työnsi kuononsa syvälle suohon ja tuhisti. Ai miten se olisi halunnut päästä juoksemaan, mutta koirat on Valkmusassa pidettävä kiinni.

Autolle saapuessamme tarkastin koiran tassut, mutta ne olivat puhtaan valkoiset. Ihme juttu.

Järvenpään Lemmenlaakson luonnonsuojelualueella, tie 146

Lemmenlaakson luonnonsuojelualue sijaitsee Järvenpäässä Sipoontien (146) pohjoispuolella Lahdentiestä itään päin. Käyttämämme eteläinen pysäköintipaikka on Sipoontien ja Skogsterintien risteyksen lähellä, mutta virallinen pysäköinti on pohjoisempana.

Olen kolunut kodin lähellä olevat lenkkipolut niin moneen kertaan, että kulkisin niitä varmaan silmät sidottunakin. Onneksi lähistöllä on pienen automatkan päässä vaikka mitä kiinnostavaa. Juntti autoon, mies kuskiksi ja iltalenkille Lemmenlaaksoon.

Lemmenlaakso on luonnonsuojelualuetta ja koirat on ehdottomasti pidettävä kiinni. Ihmistenkin liikkuminen keväällä ja alkukesästä on alueella rajoitettua. Parkkipaikaltani (joka on pienen hiekkatien päässä oleva kääntöpaikka) lähtee 5 km luontopolku, joka kulkee lehdon ja metsikön läpi. Keravajoki mutkittelee vieressä kuluttamassaan laaksossa muutamaan metriä alempana. Rannan vieressä kulkee jyrkän törmän yläpuolella toinen polku, mutta se on sortumavaaran vuoksi suljettu.

Heti alkumatkasta Juntin pää meni sekaisin monista tuoksuista ja heinien kahinasta kulkiessamme lehdon korkeassa heinikossa. Se otti kaiken irti neljän metrin hihnasta ja kulki sinne sun tänne pomppien. Metsikköön tullessamme koira rauhoittui hajuista ja keskittyi komeisiin loikkiin yli tuulenkaatojen. Luontopolku on melko helppokulkuinen, mutta tämä aarnioitumassa oleva sekametsä vaatii loikkimista ihmiseltäkin. Vuosituhannen alun myrskyjen tuulenkaatoja on alueella paljon.

Polun varrella on nuotiopaikka, mutta sinne emme tällä iltalenkillä pysähtyneet.

Ruokaostoksilla KennelRehussa, Siltakylä 7-tiellä

Ajelen usein 7-tietä koiran tai parinkin kanssa ja jos olemme matkalla arkisin, pysähdymme joskus ruokaostoksille Pyhtään Siltakylässä sijaitsevaan KennelRehuun.

Koirani tuntevat jo paikan ja parkkeeraaminen teollisuushallin pihalle aiheuttaa riemu-ulvonnan. Alaskanmalamuuttien yksi luonteenpiirre on se, että niille kelpaa ruoka kuin ruoka ja kuinka usein ja millaisia määriä tahansa. Oikeasti ne ovat aika pieniruokaisia, paitsi pitkien vetolenkkien jälkeen - ja ennenkin. Ruuan täytyy olla kuitenkin energiapitoista. Autossani on koiraverkko, jonka takaa muutti voi haistella takapenkiltä tulevia ihania tuoksuja.

Nyt kyydissäni oli malamuuttiherra Esko, ja pitämämme neuvottelun jälkeen päädyimme Eskon kanssa ostamaan 2 x 15 kg Jahti&Vahti ExtraEnergiaa, Pellava-Musti öljyä, pakasteena 5 kg raakaa jauhettua lohta, 10 kg jauheliaa, 5 kg jauhettua naudan mahaa sekä 10 kg rustoluita. Myyjä auttoi ostosten kantamisessa takapenkille. No, saihan se Esko kotimatkalle takakonttiin kaluttavakseen jäisen ruostoluun.

Pyrin ruokkimaan koiriani vain iltaisin ja melko luonnomukaisella ruualla: raakaa lihaa, raakaa kalaa, luita, porkkanoita, joskus sisäelimiä. Lisäksi nappuloita, riisiä, perunoita yms. kotiruuan rippeitä. Omenapuiden aluset koirat koluavat tähän aikaan vuodesta ja syövät kaikki pudonneet omput.

KennelRehun osoite on Teollisuuskuja 7, Siltakylä. Liike toimittaa ruokaa myös tilauksesta eri paikkakunnille ympäri Suomea. Puh. 05-3431031.

ABC Pulkkila 4-tiellä

Pulkkilan ABC-huoltoasema on jotakuinkin puolivälissä mökkimatkamme varrella. Ajomatka Leviltä tyttöjen ja Juntin kanssa oli sujunut joutuisasti ja pysähdyimme tauolle Pulkkilaan.

Koiraperheen taukopaikkana tämä on mitä kätevin! Ruoka- tai kahvitauon ajaksi koiran voi laittaa pihalla olevaan tilavahkoon koirahäkkiin talteen. Häkkejä on kolme ja ne on erotettu toisistaan väliseinällä niin, että näköyhteyttä toiseen koiraan ei ole. Alaskanmalamuuttikin mahtuu sinne vaivatta. Häkit sopivatkin koiralle kuin koiralle. Paitsi...

...meidän Juntille! Juntti on paitsi vetokyvyiltään myös purukalustoltaan VAHVA eikä se siedä häkkiä. Ihme, koska meillä kaksi muuta koiraa asuvat vuoden ympäri tarhassa.

Pulkkilan häkin verkko näytti aivan normaalilta, mutta ei ollut kuitenkaan vahvaa teräsverkkoa. Tämä verkko olisi kestänyt Juntin hampaissa jonkin hetken, mutta en viitsinyt ottaa riskiä, että olisi tullut reikä verkkoon. En tosin ollut edes kuvitellut laittavani Junttia sinne, vaan autoon. Ilma oli riittävän viileä, ikkunat auki ja vettä kupissa. Vielä pieni kävely ja matka jatkui etelää kohti.

Hetan Jyppyrällä ja Skierrissä, tie 956

Lenkkarit jalkaan, koira autoon ja suunta kohti Jyppyrän lenkkipolkuja.

Ajelimme Leviltä tietä 956 pitkin Tepaston ja Puljun kautta Hettaan. Reitti ei ole nopea, ja asutuksetkin ovat harvassa. Hetta on Enontekiön keskusta ja se sijaitsee heti Norjan Kautokeinoon lähtevän 93-tien itäpuolella.

Pysäköimme auton Tunturi-Lapin Luonto- ja kulttuurikeskus Skierrin pihalle. Skierri sijaitsee Jyppyrävaaran juurella pari kilometriä Hetan keskustasta Peltovuomaan päin. Pihapiiristä lähtee useita eri pituisia polkuja. Hetasta voi patikoida vaikka Pallakselle asti.

Olimme suunnitelleet kiipeävämme Jyppyrän vaaralle ja valitisimme siis sinne lähtevän polun. Juntti veti innoissaan ja siksi minun matkani ylöspäin sujui varsin mukavasti - alastulo ei energiaa puskevan koiran kanssa ollutkaan sitten pelkkää iloa. Jyppyrällä on seita, muinainen saamelaisten uhripaikka. Polun varrella on kylttejä, joissa kerrotaan seidasta sekä saamelaisten juhannuksenviettotavoista.

Ilma oli kirkas ja huipulta näkyi hieno tunturimaisema. Alla siinteli Ounasjärvi. Näkymät ulottuivat aina Haltille asti! Juntti-koiramme oli kuumissaan eikä sitä paljon maisemat innostaneet: kaiken huomion vei maisemakodasta tulevat tulevat tuoksut. Koira haisteli antaumuksella kaikki kodan kolot ja joi lopuksi vettä ämpäristä. Liekö sadevettä vai oliko se tarkoitettu tulien sammutukseen, meni kuitenkin parempiin suihin. Kodan vieressä on puuvaja sekä puucee.

No, alaskin pääsimme. Sää oli lämmin ja ajattelin jo, että luontokeskus taitaa jäädä väliin, koska koiraa ei voisi autoon jättää. Autossa se viihtyy hyvin viileällä ilmalla, mutta tällä säällä edessä olisi ollut lämpöhalvaukseen kuollut koira alta aika yksikön.

Skierrin pihalta löytyi malamuutinkestävään juoksulankaan kiinnitetty kettinki! Juntti on vahva koira eikä se jää suosiolla yksikseen muualle kuin autoon. Juntin hampaissa on teräsverkkokin saanut kyytiä. Tähän uskalsin koirani kiinnittää luonokeskuksessa käynnin ajaksi - ja sekä juoksulanka, kiinnikkeet että kettinki olivat vielä ehjiä palattuamme. Jopa koira oli kiinni. Luontokeskuksessa käynti olisi jäänyt väliin, jos tällaista järjestelyä ei olisi ollut.


Koirankiinnityspaikka on aidan takana kohdassa, josta luontopolut lähtevät. Paikka on rauhallinen ja varjoisa. Vettä voi hakea luontokeskuksen vessasta omaan kuppiin.

Matka jatkui Muonion kautta Revontulentietä 21 takaisin Leville.