torstai 13. elokuuta 2009

Vantaankoskella, kehä III, tie 3


Veimme alaskanmalamuutti Juntin iltakävelylle Vantaankosken maisemiin. Vantaankoski sijaitsee Vantaalla kehä III vieressä kulkevan Kuninkaantien varrella Tampereen moottoritien, tie 3, tuntumassa. Auton jätimme parkkiin vanhan Viilatehtaan, nykyisen tilausravintola Kuninkaan Lohen parkkipaikalle.


Parkkipaikalta lähtee polku, jota myöten voi kiertää koko kosken siltoja myöten ja palata takaisin samaan paikkaan. Kosken pauhatessa ja koiran kävellessä edellä lehvien varjostamia pitkospuita myöten saattoi kuvitella hetken olevansa muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Pieneltä puusillalta katselimme koskikalastajia. Juntti istui rauhallisesti ja haisteli ilmaa.


Alaskanmalamuutit eivät ole varsinaisesti erityisen riistaviettisiä koria, mutta pupun pompattua edestämme metsikköön meinasi myös taluttaja päätyä pöpelikköön. Sitten muutti haisteli jälkiä antaumuksella. Pupupaistia ei onneksi ruuaksi tällä reissulla tullut, vaan kävimme pienellä iltapalalla Cafégrill King's Cornerissa kosken vieressä. Koiran sai näppärästi kiinnitettyä terassin ulkopuolelle kaiteeseen niin, että se näki meidät mutta ei päässyt terassille.


Vantaankoski alkaa Kehä III sillan alta ja se kulkee alkumatkan useina pieninä haarhoina, jotka yhdistyvät Kuninkaantien sillan alla yhdeksi pääuomaksi. Kalastajia oli paikalla paljon ja varusteeksi näyttivät riittävän pelkät saappaatkin. Kosken suvanto sopii koko perheen kalastuspaikaksi. Kalastuslupia saa ostaa Vantaankosken kioskista ja ravintola Kuninkaan Lohesta. Kalastaja voi ottaa koiransa mukaan, sillä sopivia varjoisia kiinnityspaikkoja on yllin kyllin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti