Matka alaskanmalamuutti Juntin ja miehen kanssa suuntautui Haminaan. Päivä oli helteinen, mutta auto oli ilmastoitu. Pysäköin auton Rantakadun kaupungin puoleiseen päähän, josta lähtee Kirkkojärveä kiertävä polku. Ulkona oli aikamoinen ukkoshaude ja kauempana tummansinisiä pilviä, mutta otimme kastumisriskin.
Polun varrella on joitakin alueen luonnosta ja paikallishistoriasta kertovia kylttejä. Opastimina toimivat sinivalkoiset lintuviitat, mutta eksymisvaaraa ei todellakaan ole! Polku on leveä ja hyväkuntoinen. Osa matkaa täytyy kulkea tietä myöten. Pituutta järven kierrokselle kertyy 6 km. Matkan voisi taittaa vaikka vetokärryllä, pyörällä tai lastenrattailla.
Kirkkojärvi on rehevä ja melkein umpeenkasvanut. Koira pääsee kuitenkin useissa paikoissa juomaan siitä, joten vettä ei turhan päiten mukana tarvitse kannella, vaikka kierroksella viipyisi pitempäänkin. Lintutornista näkymät avautuvat järvelle sekä kaupungin ylitse. Polunvarren maisemat eivät ole mitenkään sykähdyttävän kauniita, mutta joitakin idyllisiä puutaloja pihoineen matkanvarrelle sattuu. Ja tietysti lintubongareita!
Kirkkojärvi on Natura 2000-kohde ja siellä pesii paljon lintuja. Koirat on pesimäaikaan 1.3. - 19.8. pidettävä kytkettynä. Ihmisetkin voivat kunnioittaa pesimisrauhaa ja pysytellä polulla. Kirkkkojärvellä pesii monia harvinaisia lintulajeja, erityisesti ruovikkolintuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti