Aamulla alkanut sade ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Ulos oli päästävä, joten lähdimme etsimään hieman kuivempia lenkkiseutuja. Mukaani tarttuivat mies ja alaskanmalamuuttirouva Adja.
Jonkin matkaa ajettuamme päätimme mennä katsastamaan Vihdin metsiä Pääkslahteen, jossa on hyvät ulkoilumaastot. Parkkipaikalla oli laatikko, josta voi lainata alueen kartan. Katselimme karttaa ja valitsimme reitin, jonka varrella on hiidenkirnuja ja näköalapaikka. Maasto oli niin kosteaa, että laitoimme kumisaappaat jalkaan.
Maasto on varsin kohtuullista kuljettavaa, joskin paikoin kivikkoista. Hieman kiipeiltävääkin on, mutta leikki-ikäiset selviävät reitistä. Poluilla on suuret korkeauserot. Koiralle ei ollut mitään uutta tällä reissulla. Juotavaa riitti lätäköissä ja syötävää vadelmapuskissa. Kerran koira reagoi metsästä kuuluneeseen rytinään, mutta se oli todennäköisesti hirvi. Löysin lähistöltä vasan jäljet.
Nousimme Silokalliolle katselemaan alhaalla hopeisena hohtavaa Hiidenveden Mustionselkää. Järven toisella puolella aukeavat peltonäkymät. Koira kirjautui nettiin nostamalla kuononsa kohti tuulta ja merkkaamalla paikat.
Adjalla ei kiirettä ollut, vaan se kulki rauhallisesti haistellen joka ainoan mahdollisen hetken. Meiltä kuluikin reilu tunti kolmen kilometrin kulkemiseen. Palleroporonjäkälää kasvoi jonkun verran, eniten kuitenkin poron- ja hirvenjäkälää. Vuosituhannen alun myrsky oli kaatanut alueelta puita ja siellä kasvoi useita erilaisia saniaisia ja vadelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti